maanantai 11. tammikuuta 2021

Kukkuu!

 Onko täällä ketään?

Olen päivittänyt instagramin puolelle kuvia joten kurkatkaa sinne ja tulkaa mukaan seuraamaan meidän uuden kodin remonttia joka alkaa pian ☺️





maanantai 7. tammikuuta 2019

2019





Hyvää Uutta Vuotta 2019!
Täällä on Joulu siivottu pois, joulukuusi on aina yhtä kaunis ja haikein mielin tyhjensin sen koristeista ❤️ 
Meillä ei muuten paljoa joulukoristeita ollut, kuusi tuo joulua pieneen kotiimme kukkien ja kynttilöiden myötä riittävästi. Aattona kattaus oli tälläinen:



Vietimme jouluaaton pienemmällä porukalla ja ystävämme tuli meille viettämään joulua kaupungista. 

Ihanaa kun tuli valkoinen joulu. Lapsillakin riittää ulkona tekemistä erilailla kun on lunta.
Mieheni laittoi ulos valoja, ne valaisevat hyvin portaitakin samalla. 



Minä tein jäälyhtyjä 


Hyvää viikon jatkoa teille 😊





tiistai 18. joulukuuta 2018

Jouluinen tervehdys!

Hei pitkästä aikaa! Vieläkö täällä joku käy? 😁
Nyt joulun alla on tullut ikävä blogiin kirjoittamista, kaupungilla näkee kaikkea ihanaa joita olisi mukava jakaa tänne teidänkin ihasteltavaksi.
Blogin kirjoittaminen jäi totaallisesti kun haimme avioeroa mieheni kanssa ja talo mitä rakkaudella sisustin laitettiin myyntiin. Asiasta oli vaikeaa puhua joten sen myötä siitä kertominen jäi pois myös täältä. Aikaa on kulunut ja paljon asioita muuttunut, olen mennyt uudestaan naimisiin, maailman ihanimman miehen kanssa. Saimme pienen pojan, lapsia on minun 3 ja miehen 3, edellisistä liitoista eli yhteensä nyt 7 ❤️ Meistä tuli oikea suurperhe!

Asumme rintamamiestalossa jota olemme sisustaneet yhdessä mieheni kanssa.

Jouluihmisenä meillä on luonnollisesti joulua laitettu jo marraskuusta lähtien, nyt on luumukeitto tulossa hellalla, siitä viimeistään tulee oikea joulufiilis kynttilöiden ja hyasinttejen tuoksun myötä.


On ollut mukava huomata kuinka Lumiukkosoppani reseptiä on käyty lukemassa tänäkin vuonna, se ei vanhene koskaan sen verran herkullista juotavaa se on 😋

Kävimme pari viikkoa sitten porvoossa katselemassa miten jouluiseksi vanhakaupunki oli laitettu ja upealtahan siellä näytti. Ihmisiä oli todella paljon ja vaunujen kanssa oli turha haaveilla menevänsä ostoksille mutta se ei haitannut, jouluinen fiilis lumosi meidät, ihmiset glögillä kahviloissa, upeat joulukoristeet ikkunoissa ja kadulla ❤️


Lasten kanssa teimme piparkakkukylän, siitä tuli aika hauska. Hilda jo odottelee milloin sen saa syödä 😁



Ihanaa Joulun odotusta teille ❤️


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua!

                                 Annalan väki toivottaa kaikille oikein hyvää joulua!








maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kevät terveisiä!

                            
                                                              



Heippa pitkästä aikaa!
Koiraharrastus ja arki on vienyt tehokkaasti aikaani ja blogin päivitys on jäänyt, anteeksi lukijat :(
Keittiöremontti on valmis, yksi kaappi on vielä mietinnässä maalaanko vai vaihdanko, tasot kaipaavat vielä kaikenlaista kivaa eli pientä sisustelua vielä ja jos sitten kuvia tännekin.

Pihalla on päässyt touhuamaan ja viime kesänä aloittamani kivikukkapenkki on viimeistelyä vailla, pari kasvia vielä. Toinenkin kukkapenkki joutui käsittelyyni ja sinne tulee myös lisää kasveja, jos jollakin on vinkata kauniita, matalia, nopeasti leviäviä kasveja saa vinkata :) sammalleimua siihen suunnittelin kuunliljojen kaveriksi mutta uudetkin ideat on tervetulleita! 

Otin kuvan vastaleivotuista kekseistä, olen tykästynyt tuohon helppoon reseptiin, saa nopeasti tarjottavaa kahvipöytään. Mukavaa viikon jatkoa teille!